Espoon bussitappelusta kuvattu video rikkoo lakia – poliisi tutkii kokonaisuutta

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Netissä on levinnyt video Espoon Leppävaarassa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Välikohtaus tapahtui Turuntiellä perjantaina 5. maaliskuuta iltapäivällä.

– Välikohtaus sai alkunsa, kun yksi matkustajista nousi kyytiin ilman matkalippua. Kuljettaja pysäytti bussin asian selvittämiseksi, mikä lopulta johti sanaharkkaan sekä yhteenottoon. Välikohtauksessa olivat osallisena kaksi nuorta sekä bussin kuljettaja. Kuljettaja ja yhteenottoa estämään pyrkinyt sivullinen saivat tilanteessa lieviä vammoja, rikosvyyhtiä tutkiva Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tiedottaa.

Poliisi on kirjannut tapaukseen liittyen useita epäiltyjä pahoinpitelyitä. Epäiltyinä ovat kaksi nuorta henkilöä, joista toinen ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa. Tapauksen yhteydessä paikalla ollut sivullinen henkilö kuvasi tilanteesta videon, jota on jaettu sosiaalisessa mediassa. Myös videosta on tehty rikosilmoitus, ja poliisi tutkii tapausta nimikkeillä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, laiton uhkaus ja kunnianloukkaus.