Syöpäsairas Girls Aloud -tähti Sarah Harding avoimena: ”En tule enää näkemään joulua”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sarah Harding tunnetaan suositun brittiläisen Girls Aloud -tyttöbändin jäsenenä. Tähti kertoi viime elokuussa sosiaalisessa mediassa, että hänellä on todettu rintasyöpä, joka on levinnyt laajasti muuallekin kehoon. Joulukuussa laulaja päivitti kuulumisiaan ja kertoi alkavansa kirjoittamaan omaa elämäkertaa.

Nyt 39-vuotias Sarah Harding on saanut kirjan valmiiksi ja se kantaa nimeä Sarah Harding – Hear me Out. Kirjassaan nainen kertoo rehellisesti miltä poptähteys hänestä tuntui ja mitä se toi hänen elämäänsä. Kirjassa laulaja on myös sivunnut sairastumistaan syöpään.

Sarah Harding on People-sivuston mukaan kertonut, että lääkärin arvioiden mukaan hän ei tule näkemään enää toista joulua. Sen tarkempaa tietoa nainen ei ole kuitenkaan halunnut saada siitä miten paljon hänellä on elinaikaa jäljellä. Nainen aikoo tehdä kuitenkin edelleen kaikkensa taistellakseen syöpää vastaan.