Michael Jacksonin poika paljastaa – ihmetteli isänsä fanien pyörtyilyä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Michael Jacksonin ja Debbie Rowen poika Prince Jackson on nähty julkisuudessa melko harvoin. Nyt 24-vuotias Prince on kuitenkin antanut harvinaisen haastattelun siitä, minkälaista yhden maailman kuuluisimmista ihmisistä lapsena oleminen oli.

Prince Jacksonilla kesti omien sanojensa mukaan ymmärtää, että hänen isänsä oli maailmanluokan tähti. Hän kertoo ihmetelleensä pienenä, miksi ihmiset seurasivat heitä ja halusivat kosketella Michaelia. Lopullisesti hän tajusi isänsä kuuluisuuden mittakaavat nähdessään 10-11 -vuotiaana videon Michaelista esiintymässä konsertssa.

– Hän esiintyi ulkoilmatapahtumassa ihmismeren ympäröimänä, ja jotkut yleisössä pyörtyilevät. ihmettelin isälleni: ”Miksi he pyörtyvät? Näen sinut joka päivä enkä pyörry”, Prince Jackson kuvaili Fox Soul -ohjelman haastattelussa.

Prince Jacksonin mukaan hänen isänsä kehotti jatkamaan aina uusien asioiden opettelua. Prince valmistui vuonna 2019 tradenomiksi Loyola Marymount University -korkeakoulusta. Hän on viime vuosina tehnyt hyväntekeväisyystuötä Heal Los Angeles Foundation -järjestön kautta.