Kardashianin perheen järeät turvatoimet paljastettiin – vieraille pakolliset koronatestit

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kardashianien perhe kuvasi suosittua realitysarjaansa koronapandemian aikana omilla kameroillaan kun kuvausryhmän ei ollut sallittua vierailla heidän luonaan. Myöhemmin kuvaukset jälleen sallittiin ja ohjelmaa alettiin taas tekemään tavalliseen tapaan, mutta Kardashianit ottivat käyttöönsä kuitenkin mittavat turvatoimenpiteet kaikille vieraille.

Bravo-kanavan tuttu juontajakasvo Andy Cohen yllättyi Daily Mail -sivuston mukaan perheen turvatoimenpiteistä kun hän oli menossa perheen luo tekemään haastattelua. Aluksi miehen tuli käydä Kardashianien määräämällä klinikalla koronatestissä. Mies ei saanut kuulla itse tulosta vaan hänelle määrätty kuljettaja lähti viemään miestä Khloe Kardashianin talolle.

Kun Andy Cohen oli päässyt kuljettajan kyydissä talolle, häntä vastassa oli kaksi porttia. Ensimmäinen portti aukesi ja auto eteni pihaa kohti. Tällöin kuski kertoi miehelle, että mikäli toinenkin portti aukeaa miehellä ei ole koronavirusta. Mikäli portti pysyy kiinni, testitulos on positiivinen eikä Cohen saa vierailulupaa. Kummatkin portit olivat lopulta auenneet ja mies oli päästetty tekemään haastattelua.