Kim Kardashian lekotteli biksuissa riippumatossa – kuin postimerkit yllään

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Realitytähti Kim Kardashian on ollut viime viikkoina otsikoissa erityisesti avioeronsa vuoksi. Nyt hän on kuitenkin julkaissut sosiaalisessa mediassa runsaasti huomiota saaneen otoksen, joissa huolet näyttävät olevan kaukana tähden mielestä.

Tuoreissa Instagram-kuvissaan Kim Kardashian ottaa rennosti riippumatossa smaragdinvihreän meren yllä. Tähden yllä nähdään niukat, mustat bikinit. Epäselväksi jää missä ja milloin kuva on otettu, mutta kaiketi kyseessä ei ole aivan tuore otos.

Kuvat olivat selkeästi Kim Kardashianin yli 211 miljoonan seuraajan mieleen. Ne nimittäin keräsivät yli kolme miljoonaa tykkäystä ja tuhansia kommentteja vain alle vuorokauden sisällä julkaisemisesta. Kuvien viraalisuosio tuleekin tähdelle todennäköisesti kuin tilauksesta avioeroon liittyvien asioiden selvittelyn keskellä.