Amissit ovat pohjoisamerikkalainen kristittyjen ryhmä, jossa eletään vanhanaikaisilla tavoilla vailla mukavuuksia. Amissit ovat päässeet tähdittämään omaa televisiosarjaansa TLC-kanavalle. Nyt uutena sarjan tähtenä nähdään Rosanna-niminen nainen.
Rosanna on Return to Amish -sarjassa aiemmin esiintyneen Rebeccan serkku. Yhteisöstä lähteminen tarkoittaa kaikkien vanhojen siteiden katkaisemisesta ja ihmissuhteiden päättämistä. Rosanna joutuu selvitymään elämästä yksin.
– En ole koskaan ollut rannalla tai nähnyt merta. Minulla ei ole edes koskaan ollut uimapukua päälläni. Haluan kovasti kokeilla uusia asioita, mutta se on todella vaikeaa, Rosanna kertoo haaveilevasti.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten televisio, uskonto tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.