Traficom selvitti: Nettiyhteydet vaihtelevat suuresti kunnittain

Digi · Terhi Piiroinen

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom selvitti Suomen alueellisia eroja nettiyhteyksien saatavuudessa ja käyttöönotossa. Palvelujen siirtyessä verkkoon on kaikilla kunnilla tarve toimiville laajakaistayhteyksille niin kodeissa kuin kodin ulkopuolella.

Traficom on luonut kuntakohtaisen laajakaistaluokituksen. Tähtiluokitus on tehty erikseen sekä kiinteiden yhteyksien että mobiiliyhteyksien tilanteelle. Luokituksen laskenta on muodostettu siten, että se pyrkii kuvaamaan niin nykytilannetta kuin valmiutta vastata tulevaisuuden tarpeisiin. Kukin kunta saa tähtiä erikseen sekä kiinteälle että langattomalle laajakaistalle asteikolla 1-5.

Noin 40 prosenttia Suomen kunnista jäädään kiinteän verkon osalta alle kahden tähden. Mobiiliverkon osalta alle kahden tähden kuntia on vähemmän, alle viidennes Suomen kunnista. Erityisesti yhteyksien riittävyyteen tulisi kiinnittää huomiota niillä alueilla, joilla yhteyksiä on tarjolla niukasti sekä kiinteästi että mobiilisti.

– Hyvien yhteyksien avulla voi varmistaa, että esimerkiksi etätyö, etäasiointi, digitalisaation tuomat ympäristöratkaisut, yritysten käyttämät digitaaliset palvelut ja tulevaisuuden ratkaisut, kuten älyliikenne ja virtuaalitodellisuus, ovat kuntalaisten saavutettavissa, Traficom muistuttaa.

Traficom