Instagram ja Facebook uudistuivat – tykkäykset saa nyt halutessaan piiloon

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Instagramiin on jo pidemmän aikaa huhuttu ilmestyvän mielipiteitä jakava uudistus, jonka myötä julkaisujen saamien tykkäysten määrä ei enää olisi julkinen. Nyt uudistus on toteutunut. Sen käyttöön ottaminen on tosin vapaaehtoista.

Sekä Instagram että Facebook tarjoavat nykyään asetuksissaan mahdollisuuden piilottaa tykkäykset itseltään ja muilta käyttäjiltä. Mikäli tykkäykset piilottaa, näkyy julkaisun alapuolella tykkääjämäärän sijaan yhden tykkääjän nimi ja maininta muista tykkääjistä. Halutessaan tykkääjämäärän voi piilottaa vain yhdestä julkaisusta.

Instagramin johtaja Adam Mosseri kertoo yhtiön halunneen käyttäjien tuntevan olonsa mukavaksi sovellusten parissa ja antaa heille enemmän vapauksia sen käytön suhteen. Facebookin tiedotteessa puolestaan todetaan, että tykkäysten piilottaminen oli osalle käyttäjistä hyvä asia ja osaa se ärsytti. Siksi käyttäjille päätettiin tarjota mahdollisuus valita, ovatko tykkäykset näkyvissä.