Pikaruokaketju KFC lanseerasi oman pelikonsolin – lämmittää pelaamisen ohessa broileria

Digi Ruoka · Tim Isokivi

Sonyn, Nintendon ja Microsoftin tunnettujen pelikonsolien rinnalle ilmestyy toisinaan erikoisempia tulokkaita. Nyt parhaiten kanaruoastaan tunnettu pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken on lanseerannut hieman yllättäen oman konsolinsa.

KFConsole muistuttaa ulkomuodoltaan ravintolaketjun ämpäreitä, joissa yhtiön friteerattua kanaa tarjoillaan. Inten NUC 9 Extreme -kokoonpanon sisällään pitävä laite tukee 4K-resoluutiota ja 240-kuvataajuutta. Pelaamisen ohella konsolia voi käyttää ruoan, esimerkiksi KFC:n friteeratun broilerin, lämmittämiseen.

KFC aloitti pelikonsolinsa mainostamisen jo kesällä, mutta tuolloin moni luuli kyseessä olevan pelkkä vitsi. Kyseessä on kuitenkin yhteistyössä Cooler Master -yhtiön kanssa syntynyt todellinen laite. Toistaiseksi tiedossa ei kuitenkaan ole, milloin konsoli saapuu markkinoille.