Taloissa voi etenkin kesäaikaan ilmestyä ongelmia aiheuttavia pikkueläimiä, mutta taannoin eräässä kodissa vieraili hieman suurikokoisempi kutsumaton vieras. Kalifornialaiseen kotiin ilmestyi keskellä yötä nälkäinen puuma.
Puuma oli murtautunut San Brunossa sijaitsevaan kotiin noin kello 12:20 paikallista aikaa. Talon omistaja onnistui säikäyttämään kissapedon tiehensä saman ikkunan kautta. Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksen aikana.
Poliisit uskovat Puuman päätyneen kotin potentiaalisen saaliin perässä. Se oli nimittäin todennäköisesti luullut talon seinillä olevia täytettyjä eläinten päitä eläviksi eläimiksi. Viranomaisten mukaan puumista ei ole tyypillisesti haittaa alueen asukkaille, sillä ne karttavat normaalisti kohtaamisia ihmisten kanssa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Kalifornia, puuma tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.