Lemmenlaivan kapteeni Stubingia näytellyt Gavin MacLeod on kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Takavuosina myös suomalaisten suosioon noussut hittisarja Lemmenlaiva muistetaan hyvin edelleen. Eräs sen suurimmista tähdistä oli Gavin MacLeod, joka näytteli sarjassa Lemmenlaivan kapteeni Stubingin roolia. Nyt ohjelman faneille on tullut suru-uutinen, sillä Gavin MacLeod on kuollut 90-vuotiaana kotonaan Yhdysvaltojen Kaliforniassa.

Yhdysvaltalainen suosikkinäyttelijä muistetaan erityisesti kapteeni Stubingin roolistaan, mutta hän tähditti pitkällä urallaan myös esimerkiksi The Mary Tyler Moore Show -ohjelmaa. Hän oli mukana Lemmenlaiva-hittisarjassa alusta loppuun, eli yhdeksän tuotantokautta

SUosikkisarjan hautaaminen ei kuitenkaan lopettanut MacLeodin töitä, sillä hän esiintyi lukemattomissa tilaisuuksissa roolihahmonaan. Häntä jäivät kaipaamaan miljoonien fanien lisäksi myös yhteensä seitsemän lasta ja lapsipuolta.