Rihanna kuumissa tunnelmissa – alusvaatekuvat eivät jääneet seuraajilta huomaamatta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Rihanna vihjasi taannoin valmistautuvansa uuden musiikin julkaisemiseen fanien pitkään jatkuneen odotuksen jälkeen. Nyt Rihanna on kuitenkin tarjoillut faneilleen jotain muuta. Hän jakoi sosiaalisessa mediassa rohkeita kuvia.

Rihanna julkaisi Instagramissa kuvassarjan, jossa hän esittelee itse oman Savage x Fenty -alusvaatemallistonsa uutuuksia. Barbadoslainen tähti nähdään poseeraamassa kameralle keltaisissa alusvaatteissa näyttävään ja itsevarmuutta hehkuvaan tyyliinsä.

Rihanna on ollut otsikoissa myös parisuhde-elämänsä ansiosta. Hänen on jo jonkin aikaa huhuttu seurustelevan räppäri ASAP Rockyn kanssa. Taannoin huhut saivat viimein vahvistuksen, sillä ASAP Rocky vahvisti supertähtien suhteen mediassa.