Vihdoinkin! Kirjastojen toiminta palaamassa normaaliksi koko maassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaiset pääsevät jälleen lainaamaan kesälukemista ja nauttimaan kirjastojen laajamittaisista palveluista. Kirjastot ovat nimittäin jatkamassa toimintaansa normaaliin tapaan koronatilanteesta johtuneiden rajoitusten väistyessä.

Rajoitettu asiointi kirjastoissa on päättynyt, ja ne avautuivat kesäkuun alussa myös pääkaupunkiseudulla. Kirjoja voi siis jälleen etsiä hyllyistä, kirjastoissa voi viettää aikaa ja niiden lukusalit ovat käytössä. Kirjastojen avautumista kuvaillaan tärkeäksi erityisesti kesälomiaan aloitteleville lapsille ja nuorille.

– Moni on odottanut pääsyä kirjojen ja kulttuurin keskelle. Hyllyjen välissä kuljeskelu ja uuden lukemisen löytäminen on tärkeä osa arkea, Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno kuvailee tiedotteessa.

Koronaturvallisuuden varmistaminen näkyy kirjastoissa edelleen esimerkiksi asiakaskoneiden ja lukupaikkojen rajoituksilla. Kokous- ja ryhmätyötilat ovat auki vaihtelevasti. Asiakkailta edellytetään edelleen monin paikoin maskin käyttöä ja turvavälien noudattamista.