Paris Hiltonin elämäkerta kuohuttaa jo ennakkoon:: ”Tulikuuman rehellinen”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Seurapiiritähti Paris Hiltonin elämään on mahtunut monenlaisia käänteitä jo ennen hänen nousua julkisuuteen. Tähden vaiherikkaaseen elämään päästäänkin perehtymään tulevaisuudessa painetun sanan muodossa. Tähti on nimittäin tehnyt sopimuksen kustantajan kanssa elämänkertakirjan julkaisusta.

Paris Hiltonin kerrotaan myyneen elämänkertansa julkaisuoikeudet Dey Street -kustantamolle. Page Six -sivuston mukaan kirjasta odotetaan saman julkaisijan Jessica Simpson -elämänkerran menestyksen ja 2000-luvun popkulttuuriin liittyvän nostalgian vuoksi. Kustannusjohtaja Carrie Throntonin mukaan Hiltonin todellisen minän paljastava kirja tulee olemaan tulikuuman rehellinen ja syvästi henkilökohtainen.

Kustantaja ei vielä paljastanut Paris Hiltonin kirjan nimeä tai julkaisupäivämäärää. Paris Hilton julkaisi jo vuonna 2004 Confessions of a Hereiss: A Tongue-in-Chic Peek Behind the Pose. Tulevasta kirjasta odotetaan kuitenkin vähemmän kieli poskessa tehtyä ja avoimempaa paljastuskirjaa.