Yhdysvaltalaisia houkutellaan kannabiksella koronarokotuksiin

Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen kansalaisia on kannustettu hakeutumaan koronarokotuksiin muun muassa tarjoamalla heille ilmaisia donitseja. Nyt Washingtonin osavaltiossa on otettu käyttöön jokseenkin yllättävämpi keino. Rokotuksen ottaneille tarjotaan ilmaista kannabista.

Osavaltion alkoholi- ja kannabissäädännöistä vastaava Washington State Liquor and Cannabis Board -viranomaistaho hyväksyi taannoin Joints for Jabs -kampanjan. Siinä lisensoidut kannabisliikkeet saavat tarjota vähintään 21-vuotiaille asiakkailleen yhden valmiiksi käärityn ilmaisen kannabissavukkeen heidän otettua ensimmäisen tai toisen annoksen koronarokotetta. Ilmaisen kannabissavukkeen saaminen onnistuu vain samalla reissulla rokotteen ottamisen kanssa.

Viranomaistaho hyväksyi taannoin myös samanlaisen kampanjan, jossa 21 vuotta täyttäneet saavat yhden ilmaisen oluen, viinilasillisen tai cocktail-annoksen ilmaiseksi rokotusta vastaan. ABC News -uutissivuston mukaan yli 44 prosenttia Washingtonin osavaltion asukkaista on tällä hetkellä täysin rokotettu koronavirusta vastaan. Koko Yhdysvalloissa rokotuksen on saanut noin 42 prosenttia maan kansalaisista.