Nyt tulee luonnonkosmetiikka – hoida ihoa kuin muinaiset suomalaiset

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Paluu juurille on näkynyt luomu- ja lähiruokien suosion nousussa, kestävissä vaatevalinnoissa, maalle muuttamisena ja perheeseen panostamisessa. Nyt seuraavaksi paneudutaan luonnonmukaiseen kosmetiikkaan ja kauneudenhoitoon.

Marjut Hjeltin uutuuskirja Yliluonnollisen kaunis – Taikoja, yrttejä ja vanhaa viisautta esittelee kauneuteen ja komeuteen liittyviä uskomuksia ja taikoja sekä ulkonäön kohentamiskeinoja keskiajalta 1800-luvulle. Mitä pisamat kertovat ihmisen luonteesta? Ovatko ruskeasilmäiset petollisia? Mistä ripsiväri on saanut alkunsa?

– Uutuuskirja tarjoaa myös hyväksi havaittuja yrttejä ja kasveja hyödyntäviä konsteja niin ihon kuin hiusten hoitamiseen. Kirjan ohjeilla valmistuu esimerkiksiihoa puhdistava ja kostetuttava vadelmanaamio, hellä jalkahoito sekä luonnonmukainen suuvesi. Ainekset kaikkiin kirjan ohjeisiin löytyvät kotipihasta tai -metsästä ja lähikaupasta, SKS Kirjat kertovat.