Rihanna peitti ex-poikaystävä Drakesta muistuttavan tatuoinnin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Rihanna vahvisti taannoin suhteensa räppäri Asap Rockyn kanssa. Ennen nykyistä suhdettaan Rihanna on ollut muun muassa on-off -suhteessa toisen hiphop-tähden, kanadalaisen Draken kanssa.

Rihanna nähtiin taannoin läheisissä tunnelmissa Asap Rockyn kanssa parin ollessa treffeillä New Yorkissa. Page Six -sivuston mukaan fanien huomio kiinnittyi tähdistä otetuissa kuvissa yllättävään yksityiskohtaan. Rihanna oli peittänyt nilkassaan vielä vähän aikaa sitten olleen haita esittävän tatuoinnin.

Rihanna ja Drake ottivat samanlaiset haitatuoinnit vuonna 2016 oltuaan romanttisilla treffeillä yleisöakvaariossa. Tuolloin tatuoinneilla kuvailtiin olleen kaksikolle tärkeä merkitys. Vuonna 2018 Rihanna kuitenkin paljasti, ettei hänen ja Draken välillä ollut enää edes platonista suhdetta.