Suvi Teräsniska jakoi kuvan itsestään valtavan levymäärän keskellä – taustalla ilahduttava syy

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalainen iskelmätähti Suvi Teräsniska on tehnyt yli 10 vuoden ajan menestyksekästä uraa. Nyt 32-vuotias laulaja on jakanut Instagramissa hämmästystä herättäneen kuvan. Siinä hänet nähdään kotonaan valtavan levymäärän keskellä, ja kuvatekstissä Teräsniska avaa tilanteen taustoja.

– Ostin levy-yhtiön varastot tyhjiksi omista levyistä. Normaalisti mulla ei kulje mitään tuotemyyntiä mukana mutta syksyn Ihmisen poika -konserttikiertueelle sellainen jälleen tulee, Suvi Teräsniska kirjoitti.

– Päätin olla kaukaa viisas ja nimmaroida levyjä valmiiksi. Eli jos ostat jonkun levyni kiertueella niin kyllä siinä on ihan aito nimmarini ja niitä on kuulkaa hiki hatussa kirjoteltu, laulaja jatkoi.

Suvi Teräsniska esiintyy tänä kesänä Yö-yhtyeen solistina. Hän jakoi taannoin Instagramissa myös kunnianosoituksen yhtyeen edesmenneelle alkuperäiselle laulajalle, Olli Lindholmille. Teräsniskalla oli pitkä historia Lindholmin kanssa, sillä hän muun muassa toimi Yö-yhtyeen taustalaulajana.