Pepsi Max -pullot muuttuvat täysin kierrätettäviksi – Suomi ensimmäisten joukossa

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomen suosituimpiin virvoitusjuomiin kuuluvaa Pepsi Maxia myydään lähitulevaisuudessa ympäristöystävällisemmissä pulloissa. Kaikki Pepsi Max -pullot tullaan nimittäin jatkossa valmistamaan täysin kierrätettävästä muovista.

Hartwallin mukaan kaikki Suomessa myytävät Pepsi Max -pullot tullaan valmistamaan kierrätysmuovista vuoden 2022 loppuun mennessä. Kierrätysmuovisiin rPET-pulloihin siirtyvät myös muut PepsiCon juomat, kuten Mountain Dew ja 7UP. Suomi on yksi ensiimmäisistä maista, joissa PepsiCon juomat pakataan täysin kierrätettäviin pulloihin.

– Tässä olemme hyvällä etumatkalla, sillä Euroopan tason edellytys on meillä jo saavutettu! Suomen suosituimman virvoitusjuoman, eli Pepsi MAXin, siirtyminen kierrätysmuovipulloon vuonna 2022 on meille iso askel kohti kokonaistavoitettamme: panimollamme Lahdessa ja pullottamollamme Karijoella siirrytään käyttämään pelkkiä kierrätysmuovipulloja jo vuonna 2023, kuvailee tiedotteessa Hartwallin toimitusjohtaja Kalle Järvinen.

Pullojen hiilijalanjäljen kerrotaan pienenevän uudistuksen myötä noin 40 prosentilla. EU-tasolla on edellytetty, että kaikkien pullojen muovista 25 prosenttia on kierrätysmuovia vuoteen 2025 mennessä.