Lotta Hintsa joutui keskeyttämään vuorikiipeilyn – pelasti kantajan hengen

Urheilu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Miss Suomi -kilpailuista vuonna 2013 julkisuuteen noussut Lotta Hintsa tunnetaan nykyään ansioituneena vuorikiipeilijänä. Taannoin hän lähti valloittamaan Pakistanin ja Kiinan rajalla sijaitsevaa Broad Peak -vuorta. 8 051 metrin korkeuteen kohoavan vuoren huipulle kiipeäminen kuitenkin keskeytyi yllättävällä tavalla.

Lotta Hintsan kanadalainen kiipeilypari Don Bowie sairastui perjantaina vatsatautiin. Kiipeilijät päättivät Bowien palaavan perusleiriin, joka sijaitsi 4 900 metrin korkeudessa. Hintsa jatkoi kiipeämistä 7 961 metrin korkeuteen, mutta lopulta kiipeilijät joutuivat sääolosuhteiden vuoksi palaamaan alemmas odottamaan uutta tilaisuutta nousta huipulle.

Don Bowie otti yhteyttä Lotta Hintsaan ja kehotti auttamaan ylävuorikantajaa, joka oli vaarassa kuolla vuorella. Hän lähti viiden muun ihmisen kanssa pelastamaan vuoristotaudin saanutta kantajaa, lääkiten ja avustaen tätä liikkumaan vuorella. Hintsa joutui lopulta jäämään 6 400 metrin korkeudessa olevalle leirille muiden kiipeilijöiden jatkaessa vuoren huipulle, mutta toteaa kyseessä olleen oikea päätös.

– Nyt kuunnellaan radion välityksellä, kun porukkaa pääsee huipulle. Olisin itsekin voinut olla, sillä eiliset kiipeilykaverit olivat ilmeisesti ensimmäisinä siellä. Oli kuitenkin ehdottomasti oikea ratkaisu. En pystyisi elämään itseni kanssa, jos huipulle pääsy olisi tärkeämpää kuin toisen henki, Hintsa kuvailee Helsingin Sanomien haastattelussa.

 

https://www.instagram.com/p/CRdXKq9h7CI/?utm_source=ig_embed