Toisen koronarokotteen ottamista voi aikaistaa pääkaupunkiseudulla – ensimmäinen jopa ilman ajanvarausta

Terveys · Tim Isokivi

Pääkaupunkiseudun asukkaita on kannustettu ottamaan koronarokotteita uudistamalla niiden jakamista. Toisen rokoteannoksen ottamista on nyt mahdollista aikaistaa, ja lisäkis alueelle on avattu pop up -rokotuspisteitä.

Toisen rokoteannoksen ottamista on mahdollista aikaistaa Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa neljällä viikolla. Tällä tavoin toisen annoksen voi saada jo kahdeksan viikkoa ensimmäisen rokotteen jälkeen aiemman 12 viikon sijaan. Vapaina olevia tehosteaikoja on tosin tarjolla vain rajoitetusti.

Helsinkiin ja Espooseen on avattu myös uusia pop up -rokotuspisteitä. Niissä ensimmäisen rokotteen voi hakea ilman ajanvarausta. Väliaikaiset rokotuspisteet ovat avoinna Helsingissä Kontulassa tiistaina 20. heinäkuuta ja Vuosaaressa torstaina 22. heinäkuuta klo 9-14, ja ja Espoon Isossa Omenassa sunnuntaina 25. heinäkuuta. Lisää väliaikaisia rokotuspisteitä saatetaan avata jatkossakin.

Astra Zenecan rokotteen tehosteannosta on suositeltu otettavaksi 8-12 viikon kuluessa ensimäisestä. THL:n mukaan pidempi rokotusväli tosin antaa paremman ja pitkäkestoisemman suojan koronaa vastaan.