ZZ Top -basisti Dusty Hill on kuollut – menehtyi nukkuessaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuonna 1983 Eliminator-albumilla läpimurron tehnyt ZZ Topin bluesrockia soittava basisisti ja laupaja Dustin Hill on kuollut. Hän kuoli nukkuessaan 72-vuotiaana. Kuoleman ovat vahvistaneet yhtyeen kitaristi ja laulaja Billy Gibbons sekä rumpali Frank Beard.

– Olemme surun murtamia kertoessamme, että Dusty Hill kuoli nukkuessaan kodissaan Texasin Houstonissa, yhtye kirjoittaa Facebookissa.

Hill oli jäänyt lonkkavaivansa vuoksi pois yhtyeen viimeisimmiltä keikoilta. Hänen oli kuitenkn tarkoitus palata yhtyeen riveihin. ZZ Top on myynyt noin 50 miljoonaa albumia. Yhtyeen tunnetuimmat kappaleet ovat Gimme All Your Lovin’, Sharp Dressed Man ja La Grange.