Paras pikaruoka löytyy kalatiskiltä – savukalan voi syödä heti ja sellaisenaan

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Seuraavalla kerralla kun pohdit sopivaa pikaruokaa syötäväksi, poikkea kalatiskille. Jokaisella kalatiskillä on myytävänä savustettua kalaa. Sitä on saatavana myös kauppojen kylmähyllyistä.

Savukalan valmistaminen itse on niin ikään nopeaa. Alle tunti riittää. Kalaa voi savustaa kokonaisena, fileenä tai palana. Ennen savustusta kala kannattaa kala suolata joko ripottelemalla sen pinnalle merisuolaa tai voit tehdä suolauksen myös suolaliemessä. Kiehauta silloin litra vettä ja desi merisuolaa, jäähdytä liemi jääkaapissa ja kaada liemi kalan päälle. Anna kalan olla liemessä puolisen tuntia, jotta se suolaantuu tasaisesti.

– Itse savustaminen voidaan tehdä joko savustuspussissa, sähkösavustimen avulla tai savustuslaatikossa. Savustuspurut tai -lastut vaikuttavat siihen, miltä lopputulos maistuu. Klassinen valinta on leppä, mutta voit kokeilla rohkeasti myös muita puulajeja. Markkinoilla on jopa viskitynnyreistä tehtyjä lastuja, joilla saat taatusti ainutlaatuisen makuista savukalaa, Pro Kala ry vinkkaa.

Muista kostuttaa purut tai lastut, jotta ne nimenomaan savuavat, eivätkä pala. Jos laitat purujen päälle sokeripalan tai kaksi, kalan pintaan tulee kaunis väri. Pienet kalat savustuvat kypsiksi jo alle 20 minuutissa, eikä isoillakaan kestä yleensä 40-50 minuuttia kauempaa. Voit testata etenkin kokonaisen kalan kypsyyttä vetämällä evästä: mikäli se lähtee helposti irti, kala on kypsä.