Avaruusturvallisuusohjelman ex-johtaja: ”Maailman huippumaat neuvottelevat Galaktisesta liittoutumasta alienien kanssa”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Israelin avaruusturvallisuusohjelman entinen johtaja Haim Eshed on paljastanut maailmanhistorian suurimman salaisuuden. Tai toinen vaihtoehto on se, että hän on vakavasti harhainen. Eshed väittää, että ulkoavaruuden kansojen edustama Galaktinen liitto on ollut yhteydessä Yhdysvaltojen ja Israelin hallituksiin. Kyseessä on hänen mukaansa salainen operaatio.

Kenraali Eshed työskenteli 29 vuotta Israelin avaruusturvallisuusohjelman johtajana ja oli samalla Israelin teknologiainstituutin Technionin professori. Näin ollen hän on todennäköisemmin henkilö, joka tietää eniten avaruuden salaisuuksista. Miehen kommentteihin on kuitenkin suhtauduttu lähinnä epäuskoisesti ja huumorilla.

– Yhdysvaltain hallituksen ja avaruusolioiden välillä on sopimus. He allekirjoittivat kanssamme sopimuksen kokeiden tekemisestä maapallolla. He tutkivat ja yrittävät ymmärtää maailmankaikkeuden koko rakennetta, ja he haluavat meidät auttamaan projektissa, Eshed kertoi Yedioth Aharonoth -julkaisulle. Asiasta uutisoi Jewish Press.

Hänen mukaansa yksi projektin tukikohdista sijaitsee Marsissa maan uumenissa. Siellä työskentelee ulkoavaruuden edustajien lisäksi amerikkalaisia astronautteja. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump oli vähällä kertoa asiasta, mutta alienit kielsivät häntä aiheuttamasta ylimääräistä hysteriaa.

– Jos olisin sanonut tämän kaiken viisi vuotta sitten, olisi minut passitettu mielenterveyshoitoon. Olisinpa mennyt kuinka pitkälle tahansa, olisivat he pitäneet minua hulluna. Minulla ei kuitenkaan ole mitään menetettävää. Olen saanut tieteestä tunnustukset ja palkinnot sekä olen kansainvälisesti arvostettu yliopistojen taholta, Eshed sanoi.

Hänen väitteitään on epäilty ja otaksuttu mediatempuksi. Mies julkaisee pian kirjan, eikä hänellä ole ollut pääsyä avaruusturvallisuuteen liittyviin asiakirjoihin vuoden 2010 eläköitymisen jälkeen.