IL: Finnair keskeyttää lennot Afganistanin yli

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Taleban-ääriliike valtasi viikonloppuna Afganistanin pääkaupungin Kabulin. Maan tämänhetkisen tilanteen vuoksi monet suuret lentoyhtiöt ovat ilmoittaneet kiertävänsä Afganistanin ilmatilan. Joukossa on myös suomalainen Finnair.

Finnair on ilmoittanut keskeyttävänsä Afganistanin yli lentämisen toistaiseksi maanantaista lähtien. Kyseessä on yhtiön mukaan varotoimenpide.

– Turvallisuusarviointi on osa jatkuvaa lentotoimintaamme, ja olemme tehneet riskiarvion myös Afganistanin osalta. Turvallisuus on meille aina tärkein prioriteetti, Finnairin viestinnästä kerrotaan Iltalehden mukaan.

Afganistanin ilmatilan kiertäminen vaikuttaa tällä hetkellä ainoastaan Thaimaan Bangkokin lentoihin. Finnairin mukaan uusi reitti tulee lisäämään lentoaikaa hieman. Finnair lensi Bangkokista Afganistanin yli toistaiseksi viimeistä kertaa sunnuntaina.