Kurt Cobainin lapsuudenkodista tehtiin historiallinen maamerkki – faneille kiertokäyntejä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Edesmennyt Nirvana-tähti Kurt Cobain varttui Yhdysvaltojen Washingtonin osavaltiossa sijaitsevassa Aberdeenin kaupungissa. Nyt muusikon lapsuudenkoti on julistettu virallisesti historialliseksi maamerkiksi.

Washingtonin museovirasto hyväksyi Kurt Cobainin lapsuudenkodin osavaltion kansallisperintökohteiden rekisteriin. Muusikko asui vuonna 1923 rakennetussa talossa vuodesta 1968 vuoteen 1984 saakka. Kodin nykyinen toinen omistaja Lee Bacon kertoo entisöineensä tähän mennessä noin 90-95 prosenttia talosta samanlaiseksi kuin Cobainin asuinaikana.

– Haluamme yleensä varmistaa, että lapsuudenkodissa on tapahtunut jotain tärkeää. Tässä tapauksessa Kurt Cobain kehitti musiikillisia intohimojaan ja taitojaan Aberdeenissä ja kyseisessä talossa. Kaikki valtuustossa ymmärsivät paikan tärkeyden, museoviraston toiminnanjohtaja Allyson Brooks kertoi Rolling Stone -lehdelle.

Baconin tarkoituksena on muuttaa muusikon lapsuudenkoti museotilaksi, jossa järjestetään ensi keväästä alkaen yksityisiä kiertokäyntejä. Hän suunnittelee myös Aberdeenin keskustassa sijaitsevan rakennuksen muuttamista kahvilaksi ja galleriaksi, jossa esillä on Cobainiin liittyviä muistoesineitä ja valokuvia.