Poliis nappasi Lahdessa rattijuopon hampurilaisravintolasta

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Lahdessa työskennellyt poliisipartio on ottanut kiinni tukevassa humalassa keskiviikkona iltapäivällä henkilöautoa ajaneen miehen. Hän oli käynyt ennen poliisien kohtaamista hampurilaisravintolassa syömässä.

Miehestä ilmoitettiin kaksi kertaa hätäkeskukseen. Ensimmäisen kerran kansalainen soitti Launeelta keskustan suuntaan ajaneesta ajoneuvosta, jonka kuljettajaa epäiltiin päihtyneeksi. Toisessa ilmoituksessa hänen kerrottiin menneen sisään liikehuoneistoon Lahden keskustassa.

– Partio otti tukevassa humalassa olevan miehen kiinni. Nelikymppinen ajokiellossa oleva mies ei suostunut puhaltamaan seulonta-alkometriin. Hänet vietiin verikokeisiin veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi, poliisi kertoo.

Ilmoitustietojen mukaan mies oli törmätä autollaan muihin autoihin aiheuttaen vaaratilanteita. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.