Oslo kieltää sähköpotkulautojen käytön öisin

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monienkin suomalaistenkin kaupunkien katukuvaan viime vuosina ilmestyneet sähköpotkulaudat jakavat rajusti mielipiteitä. Huolta on aiheuttanut esimerkiksi lautojen käyttö humalassa. Sähköpotkulautojen käyttöä ollaan nyt rajaamassa Norjan pääkaupungissa.

Sähköpotkulautojen käyttö kielletään Oslossa yöaikaan. Kaupunginvaltuuston päätöksen mukaan laudat asetetaan käyttökieltoon öisin iltayhdeksän ja aamuviiden väliseksi ajaksi. Päätös astuu voimaan syyskuun alussa.

Oslossa myös vähennetään sähköpotkulautojen enimmäismäärää. Nykyään Oslon kaduilla kulkee on noin 26 000 sähköpotkulautaa, eniten kaikista Euroopan suurkaupungeista väkilukuun suhteutettuna. Jatkossa lautojen enimmäismäärä on 8 000 kappaletta.