Koiranpentu syntyi tassut ylösalaisin – eläinlääkärit korjasivat ongelman

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Dallasissa toimivaan eläinsuojaan muutti taannoin rottaterrieri, jolla oli harvinainen syntymävika. Koira oli syntynyt etutassut ylösalaisin. Vaivan vuoksi koira ei kyennyt kävelemään.

Siggi toimitettiin 13 kuukauden ikäisenä Oklahoman yliopistoon eläinlääkäri Erik Claryn hoitoon. Hänen johtama tiiminsä tutki koiraa ja suoritti sille lopulta onnistuneen leikkauksen. Koiranpennun elämää haitannut vaiva onnistuttiin korjaamaan.

Claryn mukaan Siggin ongelma ei ollut niinkään sen tassuissa vaan sen kyynärnivelissä. Koiran nivelet irtaantuivat paikoiltaan varhaisessa vaiheessatuntemattomasta syystä.

Eläinlääkäri suoritti vuonna 2019 leikkauksen samanlaisesta vaivasta kärsineelle Milo-koiralle. Siggin tapauksessa vaivan korjaaminen osoittautui vielä haastavammaksi. Koira on kuitenkin toipunut leikkauksesta ja opettelee parhaillaan kävelemään.