THL arvioi: 80 prosentin rokotuskattavuus lokakuun loppuun mennessä

Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on julkistanut uuden arvion siitä, milloin Suomessa saavutetaan tavoiteltu 80 prosentin koronarokotuskattavuus. Tuoreen arvion mukaan sen odotetaan tapahtuvan lokakuun loppuun mennessä.

Hallituksen uuden koronastrategian tavoitteena on luopua valtakunnallisista rajoituksista ja kattavista suosituksista, kun vähintään 80 prosenttia yli 12-vuotiaista on saanut kaksi rokoteannosta tai heillä on siihen mahdollisuus. Tällä hetkellä yli 12-vuotiaista suomalaisista noin 61 prosenttia on saanut kaksi rokoteannosta.

THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio kertoi sosiaali- ja terveysministeriön tiedotustilaisuudessa osan väestöstä saavan toisen rokotteen todennäköisesti vasta marraskuun puolella. Hänen mukaansa rokotuskattavuudessa olisi vielä parantamisen varaa ensimmäistenkin annostusten osalta. Kontio kehotti erityisesti 20-40 -vuotiaita hakemaan rokotteen.

Viime viikolla uusia koronatartuntoja todettiin Suomessa yhteensä 3 842, vähemmän kuin edeltävällä viikolla. Koronapotilaita oli 8. syyskuuta sairaanhoitopiirien mukaan yhteensä 98. Valtaosa sairaalahoitoa tarvitsevista potilaista on rokottamattomia.