Sara Siepin rohkea kuvapäivitys: ”Ulkomailla vs. himassa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Julkkiskaunotar ja taannoinen Miss Suomi Sara Sieppi on yksi maamme seuratuimmista julkkisnaisista, sillä hänet on nähty useissa realitysarjoissa. Sieppi haluaa varjella yksityisyyttään ja julkaisee nykyisin yhä vähemmän henkilökohtaisia asioita sosiaaliseen mediaan. Häneltä on kuitenkin nähty monia tärkeitä päivityksiä sosiaalisen median kulisseista.

Nyt Sara Sieppi nähdään tuoreessa päivityksessään vertaamassa viimeisteltyä itseään rennon vapaa-ajan itseensä. Hän toteaa kuvansa yhteydessä, että ensimmäinen kuva on se mitä kamera näki taannoin ulkomailla ja toinen kuva se mitä kamera näkee kotioloissa. Samalla Sieppi kirjoittaa, että hänen edellisessä kiireisessä elämässään sosiaaliset tapahtumat olivat arkea toisin kuin nyt.

Äskettäin Sara joutui suhdehuhujen kohteeksi ja kiisti somessa väitteet. Niiden sijaan hän totesi, ettei ole vuosiin ollut treffeillä Suomessa.

– Fun fact (tai kaukana hauskasta) on myös se, etten ole ollut Suomessa treffeillä vuosiin julkisesti yhtään missään yhtään kenenkään kanssa. Silti mä saan lukea niistä lehdistä. Se tuntuu vähän erikoiselta kieltämättä, Sieppi avautui kommentoidessaan erästä suhdehuhua.