Miksi koirapentu syö ulostetta? Näin asiantuntija vastaa

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Koiranpennut saattaa maistella kakkaa, ja tämä tapa voi olla omistajan mielestä äärimmäisen vastenmielistä. Tapa on kuitenkin normaali, eikä käytöksen takia kannata huolestua. Lähes neljännes koirista syö ulostetta vähintään kerran elämässään.

Usein ulostetta omistajan silmän välttäessä maiskuttelevat koirat ovat muutenkin persoja ruoalle ja saattavat ahmia ateriansa. Koira voi olla myös ahdistunut, mutta yleensä kakalla herkuttelevat eniten kastroidut urokset. Tämä voi olla perua muinaisilta esi-isiltä.

Koiranpennut ovat kiinnostuneita ulosteesta luonnostaan ja sitä syömällä ne voivat vahvistaa oman suolistonsa bakteerikantaa. Usein ulosteella maiskutteleva koira kannattaa kuitenkin viedä eläinlääkäriin, koska se voi kärsiä jostain perussairaudesta tai mielenterveysongelmasta. Yritä leikittää liian innokasta kakanmaistelijaa ja viedä sen huomio toisaalle pökäleistä lenkkien aikana, eläinlääkäri Michelle Lugones vinkkaa PureWow-julkaisulle.