Tutkimus: Vanhojen autojen käyttö ekologisempaa kuin uuden hankinta

Autot Lifestyle · Terhi Piiroinen

Ekologisuus on parhaimmillaan kestävää kuluttamista, jossa suositaan pitkäikäisiä tuotteita, korjataan vanhoja tavaroita uuden ostamisen sijaan ja eletään yltäkylläisyydestä tinkien. Nyt meneillään oleva sähköautobuumi ei edusta tätä ideologiaa.

Japanissa tehdyn uuden tutkimuksen mukaan bensiinikäyttöisten ajoneuvojen ja hyvällä polttoainetehokkuudella varustettujen autojen pitäminen sekä pidempään käyttäminen voisi vähentää hiilidioksidipäästöjä merkittävästi enemmän kuin nopeutettu siirtyminen vaihtoehtoisiin muilla polttoaineilla kulkeviin ajoneuvoihin. Toisin sanoen auton hiilijalanjälki ylittää reilusti sen käyttämän polttoaineen hiilijalanjäljen.

– Mitä nopeammin vaihdat auton, sitä enemmän hiilidioksidipäästöjä hankinta aiheuttaa. Tämä pätee myös sähköautojen hankintaan, koska uusien autojen kysynnän kasvaessa myös tuotannon päästöt kasvavat, sanoo Kyushun yliopiston taloustieteellisen tiedekunnan professori ja tutkimuksen johtaja Shigemi Kagawa.

Noin yhdeksästä prosentista Japanin kaikista kasvihuonekaasupäästöistä aiheutuu autoista ja niistä neljäkymmentä prosenttia johtuu uusien autojen bensiinin käytöstä ja 24 prosenttia uusien autojen valmistuksesta. Mallintaminen osoittaa, että jos vanhat autot olisi pidetty tiellä kymmenen prosenttia pidempään ennen romuttamista, autojen kumulatiivinen hiilijalanjälki olisi pienentynyt 30,7 miljoonalla tonnilla, eli yhdellä prosentilla tänä aikana.

– Tämä tarkoittaa sitä, että voimme vähentää hiilidioksidipäästöjä vain pitämällä ja ajamalla autoja pidempään.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.