Kelan nimissä huijataan nyt puheluissa – toimi näin jos saat soiton

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kelan nimissä on tehty useita huijauksia kuluneen vuoden aikana. Nyt on soitettu henkilölle numerosta, joka ei ole Kelan käyttämä. Kyseessä on huijaus, jonka tarkoituksena on tietojen kalastelu. Kelan tietoon on tullut tapaus, jossa henkilö on saanut puhelun Kelan nimissä esiintyvältä huijarilta.

Soittaja on väittänyt tarvitsevansa henkilöltä muun muassa pankkitiliin liittyviä tietoja. Puhelu on tullut numerosta, joka ei ole Kelan käyttämä. Kun Kelasta soitetaan asiakkaalle, puhelu tulee yleensä joko numerosta 020 692 219 tai 020 634 1611. Jos asiakkaalla on etuusasioita vireillä, hänen kannattaa tallentaa nämä numerot puhelimensa muistiin. Myös ruotsin- ja englanninkieliset puhelut tulevat yleensä näistä kahdesta numerosta.

Kela on tehnyt rikosilmoituksen ja selvittää asiaa muiden viranomaisten kanssa. Kelan työntekijät eivät koskaan kysy käyttäjätunnuksia, salasanoja tai tunnuslukuja, joilla kirjaudutaan henkilökohtaisiin palveluihin. Jos saat epäilyttävän puhelun, jossa soittaja esiintyy Kelan työntekijänä, toimi näin:

– Katkaise puhelu äläkä anna soittajalle tietoa itsestäsi



– Ilmoita asiasta poliisille



– Ilmoita pankillesi, jos olet antanut soittajalle tietoa, jolla hän voi päästä pankkitilillesi