Lokakuu alkaa lämpimissä merkeissä – syyslomien alkaessa ilma viilenee

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lokakuu on alkanut vuodenaikaan nähden lämpimissä merkeissä. Valitettavasti säähän vaikuttaa tulevan Forecan mukaan muutos viileämpään suuntaan juuri syyslomien alkaessa. Lämpimästä ilmasta huolimatta tällekin viikolle on odotettavissa runsaita sateita.

Sää on Suomessa tällä viikolla selvästi vuodenajan keskiarvoa lämpimämpää, joskin sateista. Viikon keskilämpötila on 2-4 astetta korkeampi kuin yleensä lokakuun alussa. Lämpimintä keskiarvoon verrattuna on maan länsiosassa, ja etelässä päivälämpötilat voivat olla 11-14 asteen tuntumassa.

Ensi viikolla eli ensimmäisellä syyslomaviikolla ilmavirtaukset saattavat kääntyä pohjoisen puolelle. Viikon lämpätilat ovat kokonaisuutena korkeintaan vuodenajan keskiarvojen tasolla, mahdollisesti jopa viileämpiä.

Syyslomien aikaan sademäärät vaikuttavat pysyttelevän vuodenajan keskiarvon tuntumassa, tai ovat korkeintaan hieman sitä runsaampia. Kuukausiennusteen värit jäävät seuraavilla viikoilla heikoiksi. Tämä kielii joko vuodenajalle keskiarvoisista lämpötiloista tai siitä, että kuukausiennusteen muodostavat 50 osaennustetta ovat vielä ristiriidassa toistensa kanssa.