BMW pelasti hengen – mies putosi yhdeksännestä kerroksesta auton päälle

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen New Jerseyssä todistettiin keskiviikkona karmivaa tilannetta. Jersey Cityssä sijaitsevasta kerrostalosta putosi mies, joka osui suoraan alapuolella olleeseen ajoneuvoon. Kuin ihmeen kaupalla hän selvisi hengissä.

31-vuotiaan miehen kerrotaan hypänneen tornitalon 9. kerroksen ikkunasta noin kello 10:20 paikallista aikaa. Hän putosi parkissa olleen BMW 330i -auton katon läpi. Tilannetta todistanut Christina Smith hälytti soitti hätänumeroon, ja mies kiidätettiin sairaalaan ambulanssilla.

– Kuulin voimakkaan pamauksen, enkä tajunnut alkuun ihmisen aiheuttaneen sen. Auton takaikkuna räjähti sirpaleiksi. Sitten mies pomppasi ylös ja alkoi huutamaan. Hänen kätensä oli vääntynyt, Smith kuvaili New York Post -lehdelle.

Hypännyt mies ei suostunut kertomaan poliisille nimeään ja oli yhteistyöhaluton viranomaisille. Silminnäkijöiden mukaan hän vaikutti hypänneen itsetuhoisissa aikeissa.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.