Talojen pihat täyttyvät syksyn myötä jälleen puista pudonneista kellastuneista lehdistä. Tämä puolestaan tietää monissa kodeissa sitä, että varastosta on aika kaivaa harava esille. Nyt Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on muistuttanut lehtien oikeaoppisesta hävittämisestä.
Pihasta haravoidut lehdet ja muun haravointijätteen voi hävittää pienien määrien tapauksessa kiinteistön omaan kompostiin tai biojäteastiaan. Suuremmat määrät kuten peräkärrykuormalliset voi pääkaupunkiseudulla toimittaa johonkin HSY:n viidestä Sortti-asemasta, joissa asiointia nopeuttaa eSortti-palvelu.
HSY hyödyntää haravointiroskan ja muun biojätteen Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksessa Espoossa. Sen kierrätyksellä on monia hyötyjä, ja esimerkiksi typen sekä fosforin kaltaiset arvokkaat ravinteet palautuvat kiertoon.
– Nelihenkisen perheen vuoden biojätemäärästä saadaan tuotettua sähköä sähköauton 400 kilometrin ajomatkalle, kunhan biojäte ensin muistetaan lajitella kotona biojäteastiaan, HSY:n ympäristöasiantuntija Hanna Tukiainen kertoo tiedotteessa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten koti, syksy tai laajemmin samasta aihealueesta Koti & Asuminen -osioistamme.