R. Kellyn seksirikostuomion erikoinen seuraus – suosio kasvoi välittömästi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen poptähti R. Kelly, oikealta nimeltään Robert Sylvester Kelly, todettiin syyskuun lopussa oikeudessa syylliseksi lukuisiin seksirikoksiin. Syytteiden mukaan hän käytti vuosikymmenten ajan hyväkseen useita naisia ja alaikäisiä tyttöjä.

R. Kellyn tuomiolla on ollut Rolling Stone -lehden mukaan yllättävä seuraus. Laulajan albumien myynnin kerrotaan nousseen jopa 517 prosenttia 27. syyskuuta alkaen. Musiikin suoratoistopalveluissa Kellyä kuunneltiin 27. syyskuuta – 3. lokakuuta 22 prosenttia enemmän ja videoita suoratoistettiin 23 prosenttia enemmän kuin edeltävinä seitsemänä vuorokautena.

R. Kellyn kerrotaan keränneen vielä vuonna 2017 noin 5,4 kuuntelukertaa suoratoistopalveluissa, kun tänä vuonna lukema on ollut noin 6,4 miljoonaa. Vaikka tähti tuomittiin seksuaalirikoksista vasta nyt, ovat tapaukset olleet tapetilla mediassa jo vuosien ajan. Kellyn tuomion pituus tulee selväimään 4. toukokuuta 2022.