Kotimainen kukkakaali on kauden herkku: ”Uhkaa jäädä kaupan hyllyille”

Ruoka · Tim Isokivi

Hellekesän myötä kotimaisen kukkakaalin satokausi on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen pitkä. Sen vuoksi eri sesonkien mukaisiin vihanneksiin ja hedelmiin syömään perehdyttävä Satokausikalenteri on kannustanut suomalaisia kukkakaalitalkoisiin.

Satokausikalenterin Samuli Karjula kertoo MTV Uutisille kotimaisen kukkakaalisadon uhanneen kuolevan heinäkuun helteissä. Sato kuitenkin selvisi ja kypsyy nyt kerralla, minkä myötä sitä on tarjolla paljon ja halvalla. Nyt sitä kannattaa siis ostaa ja suosia ruoanlaitossa.

Vaikka moni saattaa suhtautua kukkakaaliin epäluuloisesti esimerkiksi kehnojen lapsuuden kokemusten vuoksi, on kyseessä samaan aikaan monipuolinen ja terveellinen kasvis. Kukkakaalista valmistuvat niin sosekeitot, gratiinit kuin esimerkiksi dipattavat kukkakaaliwingsit. Kukkakaalia voi myös käyttää esimerkiksi riisin korvikkeena hienontamalla, muusin muodossa tai pizzapohjana.

 

https://www.facebook.com/satokausikalenteri/photos/a.649617371728905/4704861249537810