Carmen Electra alastomana – vain herkkuja intiimipaikoissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

1990-luvun tunnetuimpiin naistähtiin lukeutunut Carmen Electra on edelleen ajoittain otsikoissa, vaikka hänen aktiivisuutensa julkisuuden valokeilassa onkin jo takana. Nyt hän on muistellut sosiaalisessa mediassa takavuosien menestystään.

Viime aikoina Carmen on julkaissut itsestään näyttäviä arkistokuvia, ja tällä kertaa hänet nähdään makaamassa alastomana selällään. Intiimipaikkojen peittona nähdään kuitenkin jostain syystä herkkuja, kuten pizzaa ja tomaattia.

Taannoin Carmen Electra pani myyntiin 2,3 miljoonan euron kartanonsa Los Angelesissa. Myyntikuvissa näkyy myös naisen valtava korkokenkäkokoelma. Hän oli muuttanut viinikellarin suureksi kenkähuoneeksi ja asettanut jalkineensa viinipulloille tarkoitettuihin telineisiin.