Tulli nappasi jättipotin – takavarikkoon tuhansia kiloja nuuskaa

Ohhoh! · Tim Isokivi

Tulli kertoo paljastaneensa laajan nuuskan salakuljetusvyyhdin pääkaupunkiseudulla. Nuuskaa on esitutkintojen aikana takavarikoitu yhteensä tuhansien kilojen edestä. Toiminnalla vältettyjen verojen määrän arvioidaan kohoavan noin viiteen miljoonaan euroon.

Salakuljetuksia on tutkittu tämän ja viime vuoden aikana. Pienimmillään takavarikoidun nuuskan määrä on ollut 130 kiloa, suurimmillaan 1 500 kiloa. Nuuskaa takavarikoitiin Virosta Helsinkiin saapuneista kuorma-autoista sekä vuokravarastoista ja konteista.

Teoista epäillään yhteensä 53 ihmistä. Heidän joukossa on niin Suomen, Viron, Latvian kuin Liettuankin kansalaisia. Tullin epäilyn mukaan toimintaa on johdettu ulkomailta käsin.

Nuuskan arvellaan olevan peräisin Ruotsista, josta se olisi kuljetettu Keski-Euroopan kautta Baltiaan ja lopulta Suomeen. Tulli kertoo tiedotteessaan epäilevänsä, että toiminta on ollut erityisen suunnitelmallista ja järjestäytynyttä.