Talvirengaskausi alkoi – tiedätkö koska talvirenkaita pitää käyttää?

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Talvirengaskausi alkoi Suomessa 1. marraskuuta. Viime vuonna voimaan tulleen uuden tieliikennelain mukaan talvirenkaita tulee käyttää 1.11-31.3, mikäli sää tai keli edellyttää niin. Nastarenkaita voi käyttää kelin vaatiessa myös talvikauden ulkopuolella. Kitkarenkaiden käyttöä ei puolestaan rajoiteta, ja ne voikin vaihtaa ajoneuvoon hyvissä ajoin jo ennen liukkaita kelejä.

Talvirengasvaatimus koskee henkilö- ja pakettiautojen lisäksi esimerkiksi erikoisautoja, moottoripyöriä, mopoja ja osaa perävaunuista. Finntraficin yksikön päällikkö Mika Jaatisen mukaan ennakointi on tärkeää niin renkaanvaihdon ajoituksessa kuin talvikeleillä ajamisessa yleisesti. Talvikelit edellyttävät pidempiä turvavälejä ja alhaisempaa tilannenopeutta. Etenkin pidempää matkantekoa on hyvä suunnitella etukäteen keli- ja liikennetilannetta seuraamalla.

Nasta- kitkarenkaissa on eroja erityisesti niiden ympäristövaikutusten suhteen. Ympäristöministeriön erityisasiantuntija Katja Ohtonen kertoo nastarenkaiden aiheuttavan runsaasti katupölyä, minkä vuoksi kitkarenkaiden ylesityminen parantaisi kaupunkien ilmanlaatua. Toisaalta nastarenkaat täydentävät Finntrafficin mukaan liukkauden torjuntaa karhentamalla jäisiä tienpintoja.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.