Suomen auringolaskut olivat viikonloppuna punertavia – kauniilla ilmiöllä huolestuttava syy

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessa todistettiin etenkin viikonloppuna hieman tavanomaisesta poikkeavia auringonlaskuja. Moni kiinnitti huomiota siihen, että taivas näytti normaalia punertavammalta. Ilma näytti myös tavanomaista sameammalta.

Vaikka ilmiö oli näyttävä, oli sen taustalla Ilmatieteen laitoksen julkaiseman twiitin mukaan huolestuttava sääilmiö. Punertavat auringonlaskut johtuivat etelävirtauksesta. Ne kuljettivat Suomeen Mustanmeren ympäristöstä maastopalojen savuhiukkasia ja manner-Euroopasta peräisin olevia epäpuhtauksia.

Ilmatieteenlaitoksen erikoistutkija Pia Anttila selitti ilmiön taustoja tarkemmin Helsingin Sanomille. Pienhiukkasia sisältävä saastepilvi suodatti auringonvalosta pois siniset sävyt, minkä seurauksena punertavat värit korostuivat auringon noustessa ja laskiessa. Anttilan mukaan pilvi on harvinaisen hidas sekä hitaasti liikkuva, ja ilmiö onkin kestänyt kauemmin kuin yleensä.