Osuuspankki varoittaa: ”Älä mene verkkopankkiin hakukoneen kautta”

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

OP on varoittanut suomalaisia verkkopankkihuijauksesta, joka toteutetaan erehdyttävästi pankin sivuja muistuttavan sivuston avulla. Pankin mukaan verkkopankkiin ei koskaan pitäisi mennä hakukoneen, kuten Googlen kautta.

Verkkorikolliset ovat onnistuneet nostamaan hakukoneiden tulosten kärkeen op.fi-palvelua muistuttavia huijaussivustoja. Asiakkaan kirjauduttua huijaussivustolle häntä saattaa odottaa ilmoitus, joka väittää järjestelmän toimivan huollon vuoksi hitaasti. Asiakasta kehotetaan pitämään selaimensa päällä 10 minuutin ajan.

OP:n viestintä on avannut huijauksessa käytettävää taktiikkaa Ilta-Sanomille. Yhtiön mukaan huijaussivustolla avautuvalla ilmoituksella pyritään viivästyttämään asiakasta sillä välin, kun verkkorikolliset saattavat jo tehdä tilisiirtoja heille päätyneillä pankkitunnuksilla.

OP neuvoo tarkastamaan aina verkkopankin osoitteen olevan oikea, esimerkiksi OP:n tapauksessa www.op.fi. Verkkopankkiin ei koskaan pidä mennä hakukoneen tai epäilyttävän linkin kautta. Viranomainen tai pankki ei koskaan pyydä luovuttamaan tunnuksia tekstiviestillä, puhelimitse tai sähköpostilla, eikä pankin nimissä lähetettyjä liitteitä tule avata varmistamatta niiden aitoutta asiakaspalvelusta.

Verkkopankkisovellukset ja muut ohjelmat tulee ladata aina vain virallisen sovelluskaupan kautta. Vahvistuspyynnöt kannattaa myös aina lukea huolella, ja jättää epämääräiset vahvistuspyynnöt tekemättä.