Temppari-Juulia heruttelee somessa – sensuuria tarvittiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa odotetaan jo kovasti 24. marraskuuta televisioruuduissa ja verkossa käynnistyvää Temptation Islandin uutta tuotantokautta. Mukana on tuttuun tapaan joukko sinkkumiehiä ja -naisia, jota yrittävät vietellä seurustelevia ihmisiä. Tällä kertaa tuotantokausi kuvattiin Espanjan Marbellassa. Kaudella nähtävistä kurvittarista yksi on 24-vuotias Ilmajoelta kotoisin oleva Juulia.

Hellää oria tuotantokaudelta omien sanojensa mukaan etsivä Juulia on julkaissut jo jonkin aikaa rohkeita poseerauksiaan sosiaalisessa mediassa. Kuvissaan hän poseeraa muun muassa alusasussa, joka paljasta hieman liikaa. Siksi kurvikas nuori nainen on joutunut sensuroimaan kuvaa ennen sen julkaisemista somessa. Eräässä kuvassa hän on kuvannut pakaransa lähietäisyydeltä.

Juulia kertoo olevansa räiskyvä, avoin ja iso persoona. Hän lähtee avoimin mielin ja ennakkoluulottomasti Temppareihin sekoittamaan pakkaa. Apulaisravintolapäällikön arki on kiireistä, ystävät ja lemmikit mukaan lukien, mutta jotain sutinaakin ehtii silloin tällöin kehittyä. Puolisen vuotta sinkkuna viihtynyt Juulia ei kaipaa miestä nyt rinnalleen, mutta Temptation Islandilla hän luottaa siihen, että hänen itsevarmuutensa ja paskat jutut uppoavat aikanaan vielä siihen oikeaan. Juulian urahaaveena on valmistua nykyisistä opinnoista klinikkaeläinhoitajaksi.