Tutkimus: Uniapneasta kärsivillä ehkä suurempi riski vakavaan koronaan

Terveys · Tim Isokivi

Uniapnealla ja koronan vakavalla muodolla saattaa olla yhteys. Tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa uniapneasta kärsivien huomattiin nimittäin sairastuvan muita todennäköisemmin sairaalahoitoa vaativaan koronaan.

Yhdysvaltalaisen akateemisen lääketieteellisen keskuksen, Cleveland Clinicin suorittamaan ja JAMA Network -julkaisussa julkaistuun tutkimukseen osallistui 5 402 uniapneasta kärsivää. Heistä noin kolmasosa sai jossain vaiheessa positiivisen tuloksen koronatestistä. Koronavirus ei vaikuttanut tarttuvan uniapneasta kärsiviin herkemmin, mutta sen oireet olivat suuremmalla todennäköisyydellä voimakkaampia.

Uniapneasta kärsivät joutuivat sairaalahoitoon muita todennäköisemmin. Myös koronakuolleisuus oli heidän keskuudessaan yleisempää. Reuters-uutistoimiston mukaan selvillä ei ole, voitaisiinko vakavan koronatartunnan oireita helpottaa esimerkiksi uniapnean hoitoon käytetyn CPAP-hengityslaitteen avulla.

Uniapnea aiheuttaa nukkumisen aikana toistuvia hengityskatkoksia. Katkokset voivat vaihdella kestoltaan parista sekunnista aina yli puoleen minuuttiin. Uniapneaa sairastaa arviolta yli 100 000 suomalaista.