Youtube poisti kiistellyn ominaisuuden – tavoitteena vähentää hyökkäyskampanjota

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Youtube-videoiden alapuolella on tähän saakka näkynyt sekä niiden keräämien tykkäysten että päinvastaisten reaktioiden, eli alaspäin peukutusten määrä. Nyt asiaan on kuitenkin tulossa muutos. Jatkossa ainoastaan videoiden positiivisten reaktioiden määrä on näkyvissä julkisesti.

Youtube ilmoitti blogissaan poistavansa näkyviltä en tykkää -reaktioiden määrän. Yhtiön mukaan tavoitteena on suojella sisällöntuottajia kiusanteolta ja hyökkäyskampanjoilta, joissa ihmisiä kannustetaan painamaan en tykkää -nappia suurilla joukoilla. Youtuben mukaan erityisesti pienemmän seuraajamäärän aloitelevat sisällöntuottajat tuntevat päätyneensä epäreilusti hyökkäyskampanjoiden kohteiksi.

En tykkää tästä -nappi ei ole katoamassa Tykkään tästä -napin rinnalta. Videoita voi siis jatkossakin peukuttaa alaspäin, mutta niiden keräämien alaspäin peukutusten määrää ei ole enää mahdollista nähdä.