Stranger Things palaa ensi vuonna – tässä maistiainen tulevasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nostalgiaa, scifiä, kauhua ja draamaa yhdistelevä Stranger Things lukeutuu Netflixin suosituimpiin sarjoihin. Vuonna 2019 kolmannen tuotantokautensa saaneen sarjan uusia jaksoja on saatu odotella hieman tavanomaista pidempään koronatilanteen vuoksi.

Stranger Things -fanien odotusta on hieman helpotettu tuoreen teaser-trailerin muodossa. Videon alkupuoli koostuu ensimmäisten kausien kohtauksista, mutta loppupuolella saadaan myös esimakua tulevista jaksoista. Vilauksia saadaan muun muassa uudesta hirviöstä, huvipuistosta ja David Harbourin esittämän Jim Hopperin paluusta.

Hittisarjan neljättä tuotantokautta ei kuitenkaan nähdä Netflixissä vielä tämän vuoden aikana. Tuore teaser-traileri lupaa sarjan palaavan ruuduille kesällä 2022, mutta tarkempi ajankohta ei ole vielä tiedossa.