Muistatko supermalli Tyra Banksin? Saa somekuvallaan miesten sukat pyörimään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Mallin työt teini-ikäisenä 1990-luvun aslussa aloittanutta Tyra Banksia voi hyvällä omallatunnolla kutsua muodin uranuurtajaksi. Joskus 47-vuotiaan tähdenkin asuvalinnat kuitenkin herättävät enemmän ihmetystä kuin ihastusta. Tanssii tähtien kanssa -sarjan yhdysvaltalaisessa versiossa äskettäin kilpaillut kaunotar nähdään nyt kuumassa asussa.

Tyra Banks poseeraa sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan kuvassa mustassa jakkutakissa ja iltapuvussa, ja yhdistelmä nostaa näyttävästi pääosaan kaunottaren etumuksen. Kuvakooste osoittaa, että Banks on edelleen pysäyttävän näyttävä kaunotar.

Tyra Banksin asun viuhkamaiset hihat toivat monien mieleen Jurassic Park -elokuvan dilophosaurus-dinosauruksen. Kyseisellä dinosauruksella oli nimittäin elokuvan kuuluisassa kohtauksessa kaulus, jonka se levitti hyökätessään uhrinsa kimppuun. Banksin asun ja dinosauruksen yhdennäköisyys huomioitiin jopa Jurassic World -elokuvan virallisella Twitter-tilillä.