Madonna rietasteli sänkykuvissa – sensuuria tarvittiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Popin kuningatar Madonna nähtiin taannoin esittämässä näyttelijälegenda Marilyn Monroeta V Magazine -lehden kuvissa. Otokset herättivät kohua paitsi rohkeutensa vuoksi, myös Monroen kuolemaan viittaavan sisältönsä puolesta. Nyt Madonna on otsikoissa vähintään yhtä räväköiden kuvien merkeissä.

Madonna poseeraa kohukuvissaan sängyllä hyvin paljastavassa alusasussa, jonka ansiosta esimerkiksi hänen rintansa on jouduttu jälkikäteen sensuroimaan. Kuvasarjassa suurimman hämmennyksen on kuitenkin aiheuttanut viimeinen kuva, jossa supertähti poseeraa kameran edessä peppu pystyssä ylävartalo sängyn alla.

Erityisesti tämä viimeinen kuva on levinnyt kulovalkean tavoin myös maailmantähtien keskuudessa, sillä useat näyttelijät ja artistit ovat sitä kommentoineet. Madonna paljasti samalla, että Instagram poisti saman kuvasarjan edellisellä kerralla, koska rintaa oli tuolloin paljastunut liikaa. Nyt samalla kohdalla on pieni sydän. Supertähti ihmettelee miten elämme maailmassa, jossa naisen koko muu vartalo voi näkyä, mutta nänni ei.